perjantai 28. elokuuta 2015

Hiljainen kesä

Moikka vaan pitkästä aikaa!

Meistä ei ole kuulunut mitään koko kesänä, ja siihen on ollut ihan hyvä syy. Koko kevät ja kesä ollaan menty vain kävellen, ja kävelyä sekä pienillä ravipätkillä jatketaan vielä useampi viikko.

Wermeroosa muuttui kevättä kohti vain jatkuvasti kummallisemmaksi, se kiukkusi etenkin satulan laittoa, oli haluton lähtemään töihin, ja mikä pahinta, ei halunnut tehdä töitä, mikä on täysin epänormaalia tälle hevoselle.




Useamman hierojan, yhden paikallisen eläinlääkärin sekä kiropraktikon diagnoosi oli jumiutunut selkä, jota sitten hoidettiin paljon, ja hetkellisesti ongelmat tuntuivat ratkenneen, mutta lopulta oireet palasivat aina takaisin. Kun vaivaan ei alkanut löytymään syytä, suunnattiin Kangasalan hevosklinikalle, jos hevosesta löytyisi jotakin mitä ei muut ole vielä huomanneet. Klinikalla Wermeä juoksutettiin liinassa, taivutettiin jalat, sekä esitin sen ratsain. Ratsain se ei halunnut laukata, muuten mitään kummallista siinä ei ulospäin näkynyt. Tunnustelessa selkä tuntui normaalilta, eikä niissä taivutuksissakaan ollut minkäänlaista reaktiota.

Ehdittiin jo luulla, että meidät lähetetään kotiin "terveen" hevosen kanssa, mutta lopulta Kangasalan kiropraktikko löysi vian. Hän kiinnitti huomiota siihen, että vasemman takareiden lihas on täysin surkastunut verrattuna oikeaan vastaavaan. Tutkimusten ja ultraamisen jälkeen kävi ilmi, että lihaksessa on massiivinen, vanha revähtymä, ilmeisesti peräisin siis jo talvelta. Mutta koska hevonen on aina ollut innokas tekemään töitä ja kiltti kuin mikä, ei revähtymää heti huomattu, ja pääsi kevään mittaan pahenemaan ja kipeytymään entisestään. Kipeä selkäkään ei alunperin ollut ihan hakuammuntaa, ei kuulemma ihmekään jos tuollaisen vamman takia ei lannerankakin menisi jumiin. Hoidettiin talvi siis oiretta eikä sen aiheuttajaa.





Hoitona reiteen laaserhoitoa viiden päivän välein, ja liikutuksena pelkkää kävelyä kontrolliin asti. Jossa sitten ilmeni, että reidessa on tuore, uusi revähtymä vanhan vieressä. Great, niin meidän tuuria! Eläinlääkärin mukaan tällaisen lihasvamman uusiutuminen on harvinaista, ja meille vain sattui huono tuuri. Nyt sitten ollaan laaseroitu, kylmätty, kävelty, käyty Kangasalalla, taas laaseroitu, kylmätty ja kävelytetty. Nyt ohjelmassa on jo pieniä ravipätkiä, muutaman viikon päästä saadaan jo ottaa pieniä laukkapätkiäkin mukaan.

Kentälle meillä ei ole ollut mitään asiaa, pehmeä pohja aiheuttaa lihasvammoille enemmän rasitusta, mikä taas aiheuttaa helposti kipua, joten koko kesä on mennyt maastoillen. Sanomattakin kai selvää, ettei meitä nähdä tänä vuonna kasvattajakilpailussa. Kyllä harmittaa, mutta eihän näille mitään mahda. Toivotaan, että pitkä kuntoutus tuottaisi tulosta, ja hevonen saataisiin vielä kuntoon. Ehkä ensi kesänä päästäisiin jo pikkukisoihin. Saa nähdä mitä aika näyttää.




Vähän erilainen kesä kuin suunniteltiin, mutta näillä mennään ja parhaamme tehdään, että W saadaan taas kuntoon ja samaan iskuun kuin ennen vastoinkäymisiä! Positiivista tässä on ollut se, että ollaan harrastettu nyt paljon ihan narusta kävelytystä, joten W:n talutuskäyttäytyminen on parantunut huomattavasti, joskin osaa se edelleen olla possukin, mutta eniveis. W on saanut myös kasvaa rauhassa. eikä se enää ainakaan omaan silmään näytä ihan niin takakorkealta. Kyllä tämä tästä vielä iloksi muuttuu!

torstai 26. helmikuuta 2015

Norsujarru testissä

Tulin kertoilemaan pikaiset kuulumiset, sohvannurkka kutsuu meikäläistä päiväunille hetimmiten!

Koska Wermeroosa on ollut kovin innokas esteillä, ja kuskin käsiparat on ratsastuksen jälkeen kuin punttisalitreenin jäljiltä, ajateltiin kokeilla toista kuolainta.

Wermen emällä aikoinaan tykkäsin käyttää suoraa kumipelhamia esteillä, nyt W:lle testiin pääsivät kolmipalapelhamit. Werme ei ainakaan vaikuttanut kuolaimeen millään tavalla tyytymättömältä, ja alkoi jarrukin löytyä, ehkä jopa liiallisestikin.





Pelhamilla etenkin vasempaan kierrokseen W tuntui painuvan turhan matalaksi, ja koska jarrua löytyi totuttua enemmän, en oikein löytänyt ponnistuspaikkoja. Ja yksi isompikin vahinko kävi, kun rysäytettiin vähän okserin sekaan. Minä olin menossa suhteutettua väliä viidellä laukalla kuten normaalistikin menisin, mutta W päättikin vielä tikata väliin kuudennen askeleen. Hyppy tuntui ihan hidastetulta, melkein ehdin kelaamaan koko elämäni läpi istuskellessnai hypyssä satulan edessä kaulalla ja toivoen parasta. Ok, ehkä tilanne ei näyttänyt niin pahalta miltä selkään tuntui. W on kyllä niin ihana, kun se ei suutu vaikka kuski toilailee välillä ihan omiaan. On se niin kiltti.

Wermeroosa kuvittelee osaavansa ja tietävänsä minua paremmin, kuinka nämä estejutut oikein hoidetaan. Nimim. yhden laukan sarjaa väkisin innarina. Hehee. Alla videomatskua tapahtuneesta. Lopulta laitettiin väliin apupuomi jotta saatiin suuruudenhullu hevonenkin ymmärtämään, että se yksi askel siellä välissä ei olisi ollenkaan hassumpi juttu.






"En mä kyllä mitään tuhmien hevosten kuolaimia tarvii"
Summasummarum, jatkossa taidetaan kuitenkin mennä joko ihan tavallisella paksulla sprengerin kolmipalalla tai sitten sillä oliivikuolaimella mitä olen hypätessä käyttänyt. Pelham voi joskus tulevaisuudessa olla Wermelle ihan ok, mutta kun on tottunut, että hevonen on napakalla tuntumalla ja ohjassa painetta, on vähän orpo olo kun pelhamilla ei tulekaan samanlaista tuntumaa ohjaan.

Eilen olin taas pitkästä aikaa Kaisan koulutunnilla, ja huomenna käydään ihan omine nokkinemme maneesilla hyppäämässä, palaillaan taas asiaan!

maanantai 23. helmikuuta 2015

Uudella innolla uuteen viikkoon.

Huh, aikamoinen tohinaviikko takana, tänään olen päättänyt olla tekemättä yhtään mitään.

Viikonlopun vietin Lappeenrannassa opiskellen esteratojen saloja. Nyt enää muutamat harjoittelut muutamissa kisoissa, ja meikäläinen on valmis C-ratamestari! Kurssille innostuin lähtemään ihan oppimisen kannalta, varmasti omaan ratsastukseen ja kisoissa rataantutustumisiin vaikuttaa ajatukset ratojen takana. Kurssilla huomasin, kuinka paljon myös huonosti suunniteltuja ja toteutettuja ratoja olenkaan hypännyt kisoissa.

Vaikka kilpailusääntöjäkin on tullut lueskeltua, sain paljon myös ihan uutta tietoa siitä, mikä on sallittua ja mikä ei. Oman oppimisen lisäksi oletan ratamestarioikeuksien olevan hyödyksi myös ratsastusseuralleni. Odotan innolla, että näen kun minun suunnittelemiani ratoja hypätään ihan todellisuudessa.

Eilen rakenneltiin harjoitusmielessä meidän kurssilaisten suunnittelemia ratoja, ja ai että, kun alkoi tehdä mieli päästä ratsastamaan!

Koska tänään ajattelin olla laiska ja nysvätä koko päivän kotona yöpaidassa, menen vasta huomenna ratsastamaan, vuorossa taas estevalmennusta. Wermen rokotuslomakin sattui sopivasti loppuviikolle, joten nyt päästään sitten taas tykittämään uudella innolla!

Tähän väliin voitaisiin kuitenkin palailla viimeviikkoisiin hyppyihin, jotka ei tällä kertaa menneet niin hyvin kuin toivoin. Heti alusta asti W roikkui oikeassa ohjassa kiinni, enkä minä raukka mahtanut sille mitään. Etenkin ensimmäisillä hypyillä vasen ohja oli täysin tyhjä, hevonen ihan mutkalla ja oikeassa ohjassa järjettömän paljon painoa. Oikean ohjan kanssa on aiemminkin ollut ongelmia, mutta ei läheskään näin voimakkaasti. Todennäköisesti vaan joku ihan läpiratsastuksellinen juttu, W on löytänyt heikkouden omassa ratsastuksessani ja pystyy sitä kautta luistamaan töistä.



Aloitettiin ihan puomityöskentelyllä, jotka lopulta nostettiin pikkuristikoiksi. Tehtiin paljon voltteja, joiden avulla voisin saada saman tuntuman kumpaankin ohjaan.

Hypättiin kolmen esteen sarjaa, kumpikin väli kolmella laukalla. Jotta hevoset eivät olettaisi asioiden olevan aina tietyllä tavalla, aina välillä käännyttiinkin toisesta sarjavälistä kaarevalla uralla eri esteelle. Näiden toistojen avulla myös vasempaan ohjaan alkoi pikkuhiljaa tulla jotakin tuntumaa, ja välillä hevonen tuntui jopa suoralta.



Tuntuu vaan niin hassulta, kun vastahan 60cm:n korkuiset esteet tuntuivat isolta saavutukselta Wermen kanssa, nytkin okseri oli isoimmillaan metrissä ja pysty ysikympissä, eikä tuntunut olevan edes vaikeuksia päästä yli.

Jos kamera tulee otettua matkaan huomenna, palaillaan taas estejuttujen merkeissä myöhemmin!

tiistai 10. helmikuuta 2015

Vuoden ensimmäiset kisat

// EDIT Puhun tekstissä eilisestä, mutta sunnuntaita siis tarkoitan. Tarkoitus oli julkaista postaus jo eilen, mutta jäi sittenkin tähän päivään. Koittakaa kestää!

Eilen herättiin aikaisin aamulla, ja lähdettiin tuulta ja tuiskua uhmaten kohti Varkautta ja VUR:in I-tason estekisoja.

Koska ajokeli oli odotettuakin huonompi, päästiin totuttuun tapaan minuuttiaikataululla liikenteeseen, saappaita kiskottiin jalkaan jo matkalla ja kypäräkin vedettiin päähän heti pihaan saavuttaessa. Reippahin askelin pääsin suoraan rataantutustumiseen. Eihän tämä vielä edes ollut paha kiire, muistan erään tilanteen, monen vuoden takaa kun oikeasti tuli kiire. Ajettiin kisapaikan pihaan, ja avattiin ikkunaa, jotta järjestyksenvalvoja ohjeistaisi, minne saadaan auto parkkiin. Samalla hetkellä kuulutuksissa minut kuulutettiin toisena valmistautuvaksi ratsukoksi. En kuollaksenikaan muista, sitä paniikinsekaista satulointia ja kuntoonlaittoa, mutta ehdin vielä ajoissa kouluradallekin ja taisin jopa sijoittua. Hienoja muistoja.




Mutta nyt takaisin asiaan. Mentiin Wermen kanssa ensimmäistä kertaa kaksi luokkaa, 70cm ja 80cm. Ensimmäisessä luokassa oli oikein mukava ja simppelin oloinen rata, eikä erikoisesteitäkään ollut yhtä porttia lukuunottamatta. Sen sijaan päivän suurimpana haasteena oli Neiti Hevonen, joka meinasi lähteä tuulen mukana lentoon. Suojia laitettiin jalkoihin siten, että pidettiin yhtä jalkaa ylhäällä, jotta muut kolme pysyisivät suojien laiton ajan maassa. Jes, vaikuttaa lupaavalta!Kun lopulta saatiin varusteet laitettua ja minut kammettua selkään, näki Wermeroosa ja pieniä vihreitä miehiä jokapuolella. Ja lisäksi tallilla oli ponin kokoinen leonberginkoira, joka sekin ihmetytti W:tä kovasti. Tarvinneeko minun edes sanoa, miten verryttely sujui? Minua vietiin kuin märkää rukkasta. W selvästi ajatteli, että mennään koko rahan edestä sitten jos kerta mennään.




Suhteellisen pieni maneesi, ja kuusi ratsukkoa kerrallaan kisaverkassa. Kuulostaa normaalilta, mutta sydän saattoi muutamaan otteeseen siinä kuhinassa jättää muutaman lyönnin väliin. Kuvittele tilanne, kun olet reippaahkosti laukkaavan suomenhevosen kyydissä, jarrutusmatkat ovat lähempänä kahta kierrosta ja eteen kurvaa rauhallisella ravilla poni. Wermeroosa the katujyrä ei kuitenkaan jyrännyt alleen yhtäkään ponia. Lähellä se kyllä oli. Ei pitäisi tottua siihen, että useimmiten on ainoana ratsukkona isolla ulkokentällä, hah!

Sikälimikäli osasin tuoda tamman hyvin esteelle, hypyt olivat oikein kivoja. Välillä taas mokailin ja tein huonojakin ratkaisuja, mutta W vaan öhkäisi tyytymättömänä ja hyppäsi huonoistakin paikoista. On se niin kiltti!

Sitten itse rataan. Aikamoista räveltämistä se kyllä oli. Vääriä laukkoja (Joista W vaihtaa reippaana tyttönä ristiin) ja muutama aika huono ponnistuspaikka. Sen sijaan tiet olivat omasta mielestäni ihan siistit, ja rytmi säilyi suhteellisen tasaisena. Myötälaukassa hyppääminen on se tavoite ja juttu jota opetellaan kovasti, mutta pienessä maneesissa laukan vaihtaminen kesken radan ravin kautta ei oikein toimi, kun jarrutusmatkat on mitä on. No, näillä mentiin, ja saatiin kuitenkin tuplanolla rata, ja aikakin riitti toiseen sijaan kahdeksastatoista ratsukosta. Alla videota meidän räpellyksestä. Ei se kaunista ole, mutta tästä on hyvä jatkaa.



Toisen luokan verryttelyssä sama meininki jatkui, joskun tunsin sählääväni useammankin lähestymisen ponnistuspaikkojen suhteen. Kasikympissä rataan oli lisätty jo toinenkin portti sekä muuri. Wermeroosa on hypännyt erikoisesteitä viimeksi syksyllä, joten etukäteen taisin jopa jännittää, päästäisiinkö muurista yli. Rata muutenkin oli jo haastavampi, etenkin uusinnassa suunta vaihtui tiuhaan tahtiin ja kaarteita oli paljon. Radalle kuitenkin mentiin luottavaisin mielin, ja samat väärällä laukalla alastulot ja huonot ponnistuspaikat jatkuivat. Aina ei vaan suju, vaikka kuinka haluaisi. Tästäkin radasta saatiin kuitenkin tuplanolla suoritus, vaikkakin uusinnan viimeinen este kolahti jo huolestuttavasti.




Kuskin ilmeet on taas kohdallaan mutta tuo heppuli on niin söpö!



Lisäextremeosuuden esteradalle toi valtava tuuli ja lumipyry. Maneesissa oli jonkinlainen pressukatto tms, ja aina välillä lumia putosi katolta valtavalla ryminällä ja oudoin äänin. W ei ollut kuitenkaan epämääräisiä lumien putoamisia kuulevinaankaan, vaan keskittyi töihin täysillä. Tässä luokassa pelkkä puhdas suoritus ei kuitenkaan riittänyt palkintosijoille, ja olin luokassa lopulta neljäs seitsemästä ratsukosta.

En ehkä olisi ansainnut sillä ratsastuksella puhtaita ratoja, itse perustan siistiin ratsastukseen ja helpon näköisiin suorituksiin. No, vuoden ensimmäiset kisat on nyt kuitenkin takana, ja tästä on hyvä jatkaa!

lauantai 7. helmikuuta 2015

melkein kuin kouluratsastusta

Voin muuten sanoa, että Werme tuntui kuin toiselta hevoselta, kun eilen kipusin tamman selkään ratsuttajan jäljiltä. Jo alkuraveissa huomasi, että W ravasi isommalla askeleella eikä roikkunut ollenkaan ohjassa kuten aiemmin.

Tarkoitus oli myös testailla Wermellä sykemittaria, mutta ylläripylläri tekniikka petti eikä saatu sitä toimimaan meissä oli vikaa, ja itse mittaava laite oli väärällä puolella hevosta. Hups.. Joku muu päivä sitten.



Olen muuten ihan hirmuisen huono tekemään mitään ns. harjoitusta kun ratsastelen ilman opetusta. Yleensä se menee ihan humputteluksi ja teen niitä asioita mitkä siinä tilanteessa tuntuu helpoilta ja hyödyllisiltä.

Se ei välttämättä ole aina hyväksi, sillä en juurikaan itsekseni poistu mukavuusalueeltani ja yleensä vaihdan tehtävää, jos tuntuu hankalalta. Laiskuutta, sanon minä! Onneksi maanantaina pääsen itsekin pitkästä aikaa Kaisan oppiin, odotan innolla! Vaikkakin meikäläisen kunto loppuu usein jo alkuverkassa, silloin joutuu todellakin ratsastamaan, mikä on vain ja ainoastaan hyvä juttu, liian usein tyydyn vain matkustajaksi hevosen kyydissä.

Kun katsoin kuvia kotona ratsastuksen jälkeen, ero alkuverkan ja itse ns. työskentelyn välillä oli selvä. Alkuverkkakuvissa W on selvästi "pylly ylhäällä", selkä alhaalla ja usein myös kuolaimen alla. Kuulostipa kirjoitettuna pahalta. Nyt kaikki voi kuvitella mielessään, millaisia kuvia nämä alkuverkkakuvat sitten olivat, haha!






Kuitenkin kun aloin mennä harjoitusravia keventämisen sijaan, sain W:n ratsastettua paremmin pohkeen ja ohjan väliin ja takajalat töihin. Silloin myös nenä nousi pois kuolaimen alta ja saatiin selkääkin pyöristymään. Ongelmana minulla tällä hetkellä tuntuu olevan oikea kierros. En jotenkin osaa myödätä oikeasta ohjasta oikein, eikä minulla ole ulko-ohjalla minkäänlaista painetta ja kunnon tukea. Eiköhän sitäkin asiaa saada treenattua, kunhan saadaan säännöllistettyä ratsastustani valvovan silmän alla.








Laukka sujuu muuten nyt ihan hyvin, mutta siinäkin tasaisen tuntuman pitäminen tuntuu jotenkin todella vaikealta. Se näkyi myös kuvissa; välillä tuntuma näytti ihan hyvältä, välillä ohja muistutti enemmän pyykkinarua roikkuen epämääräisesti. Hienosäätöä vailla siis!

Omaksi tavoitteekseni haluaisin ottaa oman ryhdin kehittämisen. Nyt muistutan epäilyttävän paljon Notre-Damen kellonsoittajaa, Quasimodoa. Hartiat alas, ja niiden pyöräytys taakse, ja kypärännuppia ylemmäs kohti taivasta. Vielä selkäkin pitäisi muistaa suoristaa. Olen vähän aina ollut ratsastaessa huonoryhtinen, en tiedä onko sitä mahdollista korjata vaiko ei, mutta aion ainakin yrittää.






En kestä näitä mun omia ilmeitä, haha!


Koska perjantait ovat vapaita koulusta, ajattelin kohta lähteä tallille. Tänään olisi tarkoitus kevennellä tamma kivaksi ja rennoksi, ja mahdollisesti käydä vähän maastossakin käppäilemässä. Huomenna W saa vapaan, ja sunnuntaina käydään sitten tykittämässä Varkaudessa estekisoissa, jiihaa!

Nyt on vielä pakko näyttää teille vertailun vuoksi kuvat syksyltä ja helmikuulta:




Sanoisinko, että lomailukin voi tehdä hyvää, tosin riippuu siitäkin, mitä lomalla tekee. Viime vuoden aikana W pääsi vähän pullahtamaan, ja nyt talven aikana ollaan selkeästi saatu taas tammaa timmimpään kuntoon. Myös etenkin takaosaan ollaan saatu lihasta lisää. Onhan tammalla edelleen vähän mahaa, mutta ajokoiran malliseksi me ei sitä halutakaan. Ruokamäärää ei ole muutettu mihinkään, liikunnan kestoa ja määrää vaan lisätty. Katsotaan, josko se vielä kiinteytyy ja saa lihasta lisää, kun nyt aletaan treenaamaan enemmän myös koulupuolta.

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Läpiratsastusta



Otsikko kertoo oleellisimman. Wermeroosan kanssa on monta kuukautta vaan humputeltu kentällä kevennellen, hypätty ja maastoiltu/peltoiltu, ja kunnollinen kouluratsastus on jätetty vähemmälle. Nyt kuitenkin olisi palattava ruotuun jo ihan lähestyvän kisakaudenkin takia, ja Kaisa kipusi W:n selkään pitkästä aikaa viime viikolla.

W liikkui omaan silmään oikein mallikkaasti, joskin kuulemma takajalat meinaa jäädä talliin, jolloin neitihevonen painuu helposti kuolaimen alle. Pientä fiksausta ja ollaan taas kisakunnossa myös koulupuolta silmälläpitäen. Ensimmäiset estekisat on tosiaan nyt jo tulevana sunnuntaina, toivotaan että meillä menee hyvin!

Nyt kuitenkin lopetan turhanpäiväisen jaarittelun, alla siis kuvia perjantain ratsutuksesta, antaa niiden puhua puolestaan.



















Loppuviikon suunnitelma meillä on seuraava; Huomenna ja mahdollisesti myös perjantaina minä ratsastan, huomenissa ainakin sileällä, perjantaista ei vielä ole varmuutta meneekö sekin samalla kaavalla. Saatiin tutulta lainaan sykemittari hevoselle, mielenkiinnolla odotetaan, että huomenna pääsee testailemaan. Jännää päästä seuraamaan, kasvaako kunto kevään aikana, ja mikäli joskus kesällä saadaan mittari uudelleen lainaan, millaiset syketasot silloin on.

Palaillaan taas asiaan!

perjantai 30. tammikuuta 2015

Estejuttuja

Kuten aiemmin lupailin, nyt on vuorossa juttua meidän viimeaikaisista estetunneista. On se kumma, kun koulutehtäviä pitäisi tehdä, niin blogger aukeaa helpommin, melkein kuin itsestään, hah!

Wermeroosa on tosiaan löytänyt oman sisäisen esteratsunsa, ja intoa tammalla riittää enemmän kuin pienessä kylässä. Meikäläisellä onkin kova työ saada W pysymään pöksyissään ja hillityissä nopeuksissa, vatsalihakset ja vähän habakin ovat siis joutuneet koetukselle. Ollaan hieman kovempaa kuolaintakin harkittu, mutta ainakin toistaiseksi koen pärjääväni D-renkaisella nivelelläkin, vaikkakin jarrutusmatkat harjoitusten jälkeen onkin ei-niin-lyhyitä.



On kuitenkin positiivista, että imua esteelle löytyy. Paljon kurjempi olisi pupu pöksyssä ohjata hevonen isompaa okseria kohti ilman minkäänlaista paineen tunnetta ohjien päässä. Aiemmin W on pitänyt tuoda tosi tarkasti esteelle, ja on ollut työtä pitää se suorassa linjassa ja tasaisesti pohkeiden välissä. Nyt se alkaa jo pikkuhiljaa esteillä muistuttaa emäänsä Wilmaa, joka meni esteillä tasaisesti ja varmasti kuin juna.

Omaan ratsastukseeni minun on kuitenkin edelleen kiinnitettävä huomiota. Jos vaan ajelen estettä päin ja toivon parasta, on silkkaa tuuripeliä onko ponnistuspaikka siedettävä vaiko ei. Nyt kun estekorkeus on jo kasvanut, ei W hyppää enää idiooteista paikoista, toisinsanoen meidän tapauksessa ihan esteen juuresta. Ihan järkevää minusta. Nyt minun onkin pitänyt opetella ratsastamaan esteillä, jotta voin tuoda Wermen mahdollisimman hyviin ponnistuspaikkoihin. Vahinkoja ja virhe-arviointeja toki sattuu, eikä W kuitenkaan vedä hernettä nenään virheistä. Sen sijaan omat virheeni jäävät itselleni helposti päälle, ja alan epäilemään omia taitojani, ja kuvitella saattaa kuinka ratsastus sitten sujuu. Niimpä. Pitää vaan yrittää opetella virheen jälkeen nollaamaan tilanne ja jatkaa, kuin mitään ei olisi edes tapahtunut. Mokaahan maailman huiputkin joskus.



Aiemminkin olen tainnut mainita meidän suunnitelmista esteiden suhteen. Nyt on harjoiteltu paljon jumppasarjoja ja kääntymisharjoituksia, ja tässä kevättä kohti mennessä jatketaan teknisillä harjoituksilla, ja pikkuhiljaa siirrytään erikoisesteisiin ja rataharjoituksiin. Kuulostaa suunnitelmalta, eikö? Sieltä se kisakausi taas lähestyy, jes!

© Aino Ripatti


Tiukan pohdinnan alla onkin nyt halliestemestaruudet. Suokkimestaruudessa estekorkeus taisi olla 90cm ja arvosteluna AM5. On siinä ja siinä, uskaltaako jo yrittää tuota korkeutta, vaikkakin harjoituksissa 90cm alkaa olla jo peruskauraa. Onhan tässä toki vielä pari kuukautta aikaa treenata ja pohtia asiaa. Toki kisatilanne on aina erilainen kuin tavallinen estetunti.

Kauden ensimmäiset kisat kuitenkin häämöttää jo reilun viikon päässä. Näillä näkymin siis oltaisiin menossa Varkauteen seuraeste I-tason kisoihin hyppäämään mahdollisesti 70cm ja 80cm.

Koska videon lataaminen Youtubeen oli niin äärimmäisen tuskaista ja hidasta, saatte tähän vain pari videota alkuvuoden hyppelöistä. Rytmi alkaa esteillä olla jo ihan mukava, paikat ei aina satu täydellisesti ja kuski lentelee kyydissä miten sattuu, mutta ei anneta sen haitata!








Tuosta! Kuntoa W on saanut superpaljon lisää, nykyään se ei tunnin jälkeen ole yhtään väsyneen oloinen, vaikka yleensä mennäänkin tunnin aikana monta kertaa saman mittaisia ratoja kuin ylläolevassa videossa.

Hah, loppuun on vielä pakko mainita erään kerran katsomossa istuneen heppatytön isän todenneen Wermeroosasta: "Nuo sen takajalat on hypyissä ihan kuin lentokoneen renkaat, ne nousee niin ylös!". Ei-hevosihmisiltä kuulee joskus hauskoja kommentteja, hehe!

Tänään Kaisa ratsuttaa W:n, ja suunnittelin, että voisin vaikka mennä kuvaamaan, jos tänne blogin puolellekin joitakin kuvia lähipäivinä eksyisi.